Terveyden perusta rakentuu ennen kaikkea niistä asioista, joita teemme joka päivä. Pienistä, tavallisista rutiineista, jotka toistuvat päivästä toiseen.
Hengitys on ensimmäinen perustarpeemme. Ilman ruokaa pärjäämme pitkään ja ilman vettäkin jonkin aikaa – mutta ilman hengitystä vain muutamia minuutteja.
Silti harvoin pysähdymme miettimään, miten hengitämme.
Rauhallinen hengitys on osa kehon normaalia toimintaa ja vaikuttaa myös siihen, miten vireystilamme ja hermostomme säätelevät arkea ja palautumista.
Pysähdy välillä. Hengitä rauhassa.
Seuraavana tulee vesi. Kehomme tarvitsee sitä jatkuvasti.
Riittävä nesteytys tukee muun muassa verenkierron, ruoansulatuksen, aivojen, nivelten, lihasten ja aineenvaihdunnan normaalia toimintaa.
Tärkeintä on yksinkertainen perusasia: juo riittävästi puhdasta vettä päivän aikana.
Halutessasi vettä voi tuunata pienellä määrällä laadukasta, puhdistamatonta merisuolaa ilman paakkuuntumisenestoaineita.Syömme aina soluillemme – emme vain vatsallemme.
Valitse ruokaa, jonka tunnistat ruoaksi. Suosi aitoja, puhtaita ja monipuolisia raaka-aineita sekä luonnon omia värejä. Vältä pitkälle prosessoituja tuotteita ja mitä pidempi tuotteen aineosaluettelo on, sitä tarkemmin se kannattaa lukea.
Ruoka antaa soluillemme energiaa ja rakennusaineita. Samalla on tärkeää huolehtia suolistosta ja ruoansulatuksesta, jotta keho pystyy käsittelemään ravintoa sekä imeyttämään ja hyödyntämään sen sisältämät ravintoaineet mahdollisimman hyvin.
Kun hengityksen, veden ja aidon ravinnon muodostama perusta on kunnossa, sen päälle voidaan rakentaa muita hyvinvointia tukevia asioita.
Riittävä uni ja palautuminen, luonnonvalo, päivittäinen liike, luonnossa oleminen, suoliston hyvinvointi sekä mielen tasapaino ovat kaikki osa kokonaisuutta.
Ravintolisät, erilaiset hoidot ja hyvinvointia tukevat laitteet voivat olla arvokas lisä, mutta ne eivät korvaa elämän perustarpeita. Ensin kannattaa huolehtia perustasta – ja rakentaa sen päälle.
Hyvinvointi ei synny yhdessä yössä eikä vaadi täydellisyyttä. Se rakentuu pienistä valinnoista, joita teemme päivä toisensa jälkeen.
Terveyden perusta rakentuu ennen kaikkea niistä asioista, joita teemme joka päivä. Pienistä, tavallisista rutiineista, jotka toistuvat päivästä toiseen.
Hengitys on ensimmäinen perustarpeemme. Ilman ruokaa pärjäämme pitkään ja ilman vettäkin jonkin aikaa – mutta ilman hengitystä vain muutamia minuutteja.
Silti harvoin pysähdymme miettimään, miten hengitämme.
Rauhallinen hengitys on osa kehon normaalia toimintaa ja vaikuttaa myös siihen, miten vireystilamme ja hermostomme säätelevät arkea ja palautumista.
Pysähdy välillä. Hengitä rauhassa.
Seuraavana tulee vesi. Kehomme tarvitsee sitä jatkuvasti.
Riittävä nesteytys tukee muun muassa verenkierron, ruoansulatuksen, aivojen, nivelten, lihasten ja aineenvaihdunnan normaalia toimintaa.
Tärkeintä on yksinkertainen perusasia: juo riittävästi puhdasta vettä päivän aikana.
Halutessasi vettä voi tuunata pienellä määrällä laadukasta, puhdistamatonta merisuolaa ilman paakkuuntumisenestoaineita.
Syömme aina soluillemme – emme vain vatsallemme.