C-vitamiini eli askorbiinihappo tunnetaan ennen kaikkea vastustuskyvystä, mutta sen biokemiallinen tehtäväkenttä on huomattavasti laajempi. Se toimii elimistössä antioksidanttina ja useiden entsyymien tarvitsemana kofaktorina. Näiden tehtävien kautta C-vitamiini liittyy muun muassa kollageenin muodostukseen, energia-aineenvaihduntaan, hermoston toimintaan sekä raudan imeytymiseen.
Ihminen ei pysty valmistamaan C-vitamiinia itse, koska meiltä puuttuu sen synteesin viimeiseen vaiheeseen tarvittava toimiva entsyymi. Siksi C-vitamiinia täytyy saada säännöllisesti ravinnosta.
Yksi C-vitamiinin kiinnostavimmista tehtävistä liittyy kollageenin muodostukseen. Kollageeni on elimistön keskeinen rakenneproteiini, jota esiintyy esimerkiksi ihossa, verisuonissa, luissa, rustossa, hampaissa ja ikenissä.
Kollageenin muodostuksen aikana tiettyjä proliini- ja lysiiniaminohappoja muokataan entsymaattisesti. Näissä reaktioissa C-vitamiini auttaa ylläpitämään entsyymien tarvitseman raudan oikeassa hapetusasteessa. Näin se osallistuu kollageenirakenteen normaalin muodostumisen mahdollistamiseen.
Tästä syystä hyväksytyt C-vitamiinin terveysväitteet ulottuvat ihon lisäksi myös verisuonten, luiden, rustojen, hampaiden ja ikenien normaalia toimintaa varten tarvittavan kollageenin muodostumiseen.
C-vitamiini on vesiliukoinen antioksidantti, joka pystyy luovuttamaan elektroneja ja osallistumaan näin hapetus-pelkistysreaktioihin. Se edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä.
Hapettuminen ei kuitenkaan ole elimistössä pelkästään haitallinen ilmiö. Reaktiivisia happiyhdisteitä muodostuu normaalisti esimerkiksi aineenvaihdunnan yhteydessä, ja niitä käytetään myös solujen viestinnässä ja immuunipuolustuksessa.
Antioksidanttijärjestelmän tehtävä ei siis ole tehdä elimistöstä täysin ”hapettumatonta”, vaan osallistua redox-tasapainon ylläpitämiseen.
C-vitamiini liittyy lisäksi muiden antioksidanttien toimintaan: se edistää E-vitamiinin pelkistyneen muodon palautumista, mikä on hyvä esimerkki siitä, kuinka ravintoaineet toimivat verkostona eivätkä toisistaan irrallisina.
Kasvikunnan ruoissa esiintyvä ei-hemirauta imeytyy eri tavalla kuin eläinkunnan hemirauta. C-vitamiini voi parantaa ei-hemiraudan imeytymistä muun muassa pelkistämällä ferriraudan (Fe³⁺) paremmin imeytyvään ferromuotoon (Fe²⁺) sekä muodostamalla raudan kanssa liukoisia komplekseja.
Tällä voi olla käytännön merkitystä erityisesti kasvipainotteisessa ruokavaliossa. Esimerkiksi palkokasvien tai täysjyväviljan rinnalle lisätty paprika, marjat, kiivi tai muu C-vitamiinin lähde voi olla ravitsemuksellisesti järkevä yhdistelmä.
C-vitamiini osallistuu entsymaattisiin reaktioihin, jotka liittyvät tiettyjen välittäjäaineiden muodostukseen. Tunnettu esimerkki on dopamiinin muuttuminen noradrenaliiniksi dopamiini-β-hydroksylaasientsyymin avulla.
Tämä ei tarkoita, että C-vitamiini olisi yksinkertaisesti ”mielialavitamiini”. Sen sijaan se kertoo siitä, kuinka syvälle solujen biokemiaan yhden välttämättömän vitamiinin tehtävät voivat ulottua.
C-vitamiini edistää normaalin psykologisen toiminnan lisäksi hermoston normaalia toimintaa, normaalia energia-aineenvaihduntaa ja auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta.
C-vitamiini on vesiliukoinen vitamiini, joten elimistö käsittelee sitä eri tavalla kuin rasvaliukoisia A-, D-, E- ja K-vitamiineja. Sen imeytymistä, kuljetusta ja poistumista säädellään aktiivisesti, eikä elimistöön päätyvä määrä kasva suoraviivaisesti sitä mukaa, mitä suuremman annoksen C-vitamiinia nautimme.
Tämän vuoksi C-vitamiinin kohdalla on hyödyllistä erottaa toisistaan kolme asiaa: nautittu annos, suolistosta imeytynyt määrä ja kudoksiin lopulta päätyvä määrä.
C-vitamiini imeytyy ohutsuolesta pääasiassa erityisten natriumriippuvaisten C-vitamiinin kuljettajien avulla. Näistä SVCT1 on tärkeä suoliston imeytymisessä ja munuaisten C-vitamiinin takaisinimeytymisessä.
Kun C-vitamiinia nautitaan tavanomaisia ravinnosta saatavia määriä, imeytyminen on tehokasta. Annoksen kasvaessa kuljetusjärjestelmät alkavat kuitenkin kyllästyä ja imeytyvä suhteellinen osuus pienenee.
Siksi esimerkiksi kymmenkertainen suun kautta nautittu annos ei tarkoita kymmenkertaista C-vitamiinipitoisuutta veressä tai kudoksissa.
Verenkiertoon päästyään C-vitamiini kulkeutuu eri kudoksiin. Solut käyttävät kuljetusproteiineja C-vitamiinin ottamiseen, ja joidenkin kudosten C-vitamiinipitoisuudet voivat olla selvästi veriplasmaa suurempia.
Munuaiset puolestaan suodattavat C-vitamiinia ja ottavat sitä takaisin elimistön käyttöön. Kun veren C-vitamiinipitoisuus kasvaa riittävästi, suurempi osa ylimäärästä poistuu virtsan mukana.
Vesiliukoisuus ei siis tarkoita, että C-vitamiini vain kulkisi vapaasti kehon läpi. Sen pitoisuutta säädellään aktiivisesti sekä suolistossa, kudoksissa että munuaisissa.
Monet nisäkkäät pystyvät syntetisoimaan C-vitamiinia glukoosista. Ihmisellä ja muilla kädellisillä tähän synteesiketjuun kuuluva L-gulonolaktonioksidaasia koodaava GULO-geeni ei tuota toimivaa entsyymiä.
Tämän vuoksi C-vitamiini on ihmiselle välttämätön ravintoaine.
Täydellinen tai lähes täydellinen C-vitamiinin puute johtaa lopulta keripukkiin. Sen klassiset oireet – esimerkiksi ienmuutokset, mustelmaherkkyys ja haavojen paranemisen häiriintyminen – liittyvät suurelta osin kollageenin normaalin muodostumisen häiriintymiseen.
Hyviä C-vitamiinin lähteitä ovat esimerkiksi paprika, mustaherukka, tyrni, kiivi, sitrushedelmät, mansikat, parsakaali ja monet kaalit. C-vitamiinia saadaan myös perunasta, jonka merkitys voi olla käytännössä huomattava silloin, kun sitä syödään paljon.
C-vitamiini on kuitenkin herkempi käsittelylle kuin monet kivennäisaineet. Pitkä kuumennus, runsas keitinvesi ja pitkä säilytys voivat vähentää ruoan C-vitamiinipitoisuutta.
Hävikkiä voidaan pienentää käyttämällä kasviksia myös tuoreina, kypsentämällä niitä vain tarpeellinen aika ja välttämällä tarpeettoman suurta vesimäärää kypsennyksessä.
Koska C-vitamiinin imeytyminen ja veren pitoisuus ovat tarkasti säädeltyjä, suun kautta nautittujen annosten kasvattaminen hyvin suureksi tuottaa vähenevän lisähyödyn C-vitamiinialtistuksen näkökulmasta. Suuret kerta-annokset voivat lisäksi aiheuttaa esimerkiksi ripulia ja muita ruoansulatuskanavan oireita.
Tämä ei tarkoita, etteikö C-vitamiinilisälle voisi olla perusteltua käyttöä. Olennaista on ymmärtää, että ravintoaineiden fysiologia ei yleensä noudata ajatusta ”jos vähän on hyvä, paljon on vielä parempi”.
C-vitamiinin kohdalla elimistö pyrkii ennen kaikkea ylläpitämään sopivaa pitoisuutta – ja käyttää siihen yllättävän hienostunutta imeytymisen, solukuljetuksen ja munuaisten muodostamaa säätelyjärjestelmää.
