Sinkki on välttämätön hivenaine, jota tarvitaan kaikkialla kehossa. Vaikka sitä tarvitaan määrällisesti vain vähän, se osallistuu lukuisiin solujen toiminnan, aineenvaihdunnan ja kudosten ylläpidon kannalta tärkeisiin prosesseihin. Sinkkiä tarvitaan muun muassa normaaliin DNA- ja proteiinisynteesiin sekä solujen jakautumiseen.
Sinkki edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa ja solujen suojaamista hapettumisstressiltä. Sillä on merkitystä myös iholle, hiuksille ja kynsille, luustolle, näölle ja normaalille kognitiiviselle toiminnalle. Lisäksi sinkki edistää normaalia hedelmällisyyttä ja lisääntymistä sekä veren testosteronitasojen pysymistä normaalina.
Ihminen ei pysty valmistamaan sinkkiä itse, joten sitä täytyy saada säännöllisesti ravinnosta. Hyviä lähteitä ovat erityisesti osterit ja muut merenelävät, liha, kananmunat ja maitotuotteet sekä palkokasvit, siemenet, pähkinät ja täysjyväviljat.
Sinkki:
Ruoan sisältämä sinkkimäärä ei yksin kerro, kuinka paljon sinkkiä elimistö pystyy hyödyntämään. Imeytymiseen vaikuttavat sinkin lähteen lisäksi aterian muu koostumus ja erityisesti fytaatit.
Fytaatteja esiintyy esimerkiksi täysjyväviljoissa, palkokasveissa, pähkinöissä ja siemenissä. Ne voivat sitoa sinkkiä ruoansulatuskanavassa ja vähentää sen imeytymistä. Liotus, idätys ja fermentointi voivat puolestaan vähentää joidenkin kasvipohjaisten ruokien fytaattipitoisuutta.
Elimistö säätelee myös itse sinkin imeytymistä ja aineenvaihduntaa. Sinkkiä ei siis kannata tarkastella vain kysymällä, kuinka monta milligrammaa sitä saadaan, vaan myös mistä se saadaan ja millaisessa kokonaisuudessa.
Sinkin kohdalla enemmän ei automaattisesti tarkoita parempaa. Erityisen kiinnostava pari on sinkki ja kupari.
Pitkäaikainen runsas sinkin saanti voi heikentää kuparin imeytymistä. Runsas sinkki lisää suoliston limakalvolla metallotioneiinin muodostumista. Metallotioneiini sitoo kuparia voimakkaasti, jolloin kuparia voi jäädä suolen limakalvon soluihin sen sijaan, että se siirtyisi verenkiertoon.
Tämän vuoksi pitkäaikaisessa sinkkilisän käytössä on hyvä huomioida kokonaisannos ja muiden hivenaineiden saanti. Ravintoaineiden kohdalla tasapaino on usein yksittäistä suurta annosta tärkeämpi.
Näytetään kaikki 5 tulosta
Sinkin kohdalla ravinnosta saatu milligrammamäärä on vain osa kokonaisuutta. Yhtä tärkeää on se, kuinka suuri osa sinkistä pystytään imeyttämään ja hyödyntämään. Tähän vaikuttavat sinkin lähde, aterian koostumus ja muut samanaikaisesti saadut ravintoaineet.
Eläinperäisten ruokien sinkki on yleensä hyvin hyödynnettävissä. Kasvikunnan tuotteista sinkkiä saadaan esimerkiksi palkokasveista, täysjyväviljoista, siemenistä ja pähkinöistä, mutta niiden sisältämät fytaatit voivat sitoa sinkkiä ruoansulatuskanavassa ja vähentää sen imeytymistä.
Ruoan käsittelyllä voidaan kuitenkin vaikuttaa tähän. Esimerkiksi liotus, idätys, hapatus ja muu fermentointi voivat vähentää fytaattien määrää ja siten parantaa kivennäisaineiden hyödynnettävyyttä.
Elimistö ei ole sinkin imeytymisessä passiivinen vastaanottaja, vaan sinkin tasapainoa säädellään aktiivisesti erityisesti suolistossa. Kun sinkkiä saadaan niukasti, elimistö pystyy mukauttamaan sen käsittelyä niin, että saatavilla oleva sinkki hyödynnetään tehokkaammin. Runsaamman saannin yhteydessä suhteellisesti pienempi osa saadusta sinkistä imeytyy.
Fytaatti eli fytiinihappo on kasvien luonnollinen fosforin varastomuoto. Sitä esiintyy erityisesti:
Fytaatti pystyy muodostamaan sinkin kanssa huonosti imeytyviä yhdisteitä. Siksi ruokavalion sisältämän sinkin määrä ja elimistön käyttöön lopulta päätyvän sinkin määrä eivät aina ole sama asia.
Tämä ei tee fytaattia sisältävistä ruoista huonoja. Olennaisempaa on ruokavalion kokonaisuus ja ruoan käsittely. Liotus, idätys, hapatus ja fermentointi aktivoivat tai hyödyntävät prosesseja, joiden seurauksena fytaattia voidaan hajottaa.
Sinkillä on erityisen kiinnostava suhde kupariin. Pitkäaikainen runsas sinkin saanti voi heikentää kuparin imeytymistä.
Mekanismi liittyy suoliston limakalvon metallotioneiiniin. Runsas sinkin saanti lisää metallotioneiinin muodostumista, ja metallotioneiini sitoo kuparia erittäin tehokkaasti. Tällöin kuparia voi jäädä suolen limakalvon soluihin sen sijaan, että se siirtyisi verenkiertoon.
Tämä on hyvä esimerkki siitä, miksi yksittäisiä ravintoaineita ei kannata tarkastella toisistaan irrallisina.
Sinkki on välttämätön ravintoaine, mutta ravintolisän suuri annos ei automaattisesti tarkoita suurempaa hyötyä. Pitkäaikaisessa käytössä on tärkeää huomioida kokonaismäärä, ruokavaliosta saatava sinkki sekä muiden kivennäis- ja hivenaineiden saanti.
Ravitsemuksessa optimaalinen kokonaisuus muodostuu harvoin yhden ravintoaineen maksimoimisesta. Sinkinkin kohdalla olennaisinta on riittävä saanti ja ravintoaineiden keskinäinen tasapaino.
