Verkkokauppa · osasto
Vitamiinit – pienet yhdisteet, joita ilman elämä ei toimi
Sana vitamiini juontaa juurensa latinan sanasta vita, elämä. Nimi syntyi 1900-luvun alussa, kun tutkijat alkoivat ymmärtää, ettei ravinnon merkitys perustunutkaan vain proteiineihin, rasvoihin, hiilihydraatteihin ja energiaan. Ruoassa täytyi olla myös jotakin muuta – pieniä määriä yhdisteitä, joiden puuttuminen saattoi saada koko elimistön toiminnan häiriintymään.
Ajatus oli mullistava. Ihminen saattoi saada ruoastaan riittävästi energiaa ja silti sairastua, jos jokin näistä pienistä tekijöistä puuttui.
Nykyään vitamiineiksi kutsutaan ryhmää elimistölle välttämättömiä orgaanisia yhdisteitä. Niitä tarvitaan määrällisesti vähän verrattuna esimerkiksi proteiiniin tai rasvaan, mutta niiden vaikutus ulottuu hämmästyttävän moneen järjestelmään.
Vitamiineista puhutaan usein yhdessä energian ja jaksamisen kanssa, mutta vitamiinit eivät itsessään sisällä energiaa samalla tavalla kuin rasvat, hiilihydraatit ja proteiinit.
Sen sijaan monet vitamiinit osallistuvat prosesseihin, joiden avulla ravinnosta saatavaa energiaa voidaan hyödyntää. Esimerkiksi B1-, B2-, B3-, B5-, B6-, B7- ja B12-vitamiinit edistävät normaalia energia-aineenvaihduntaa.
Tämä on hyvä esimerkki siitä, mitä vitamiinit elimistössä tekevät: ne eivät ole polttoainetta vaan osa koneistoa, jonka avulla polttoainetta voidaan käyttää.
“Vitamiinit” kuulostaa yhdeltä ravintoaineryhmältä, mutta todellisuudessa niiden tehtävät ovat hyvin erilaisia.
A-vitamiini edistää normaalin näkökyvyn ja ihon pysymistä normaalina. D-vitamiini edistää immuunijärjestelmän ja lihasten normaalia toimintaa sekä luiden ja hampaiden pysymistä normaaleina. E-vitamiini edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä ja K-vitamiini normaalia veren hyytymistä sekä luiden pysymistä normaaleina.
Myös vesiliukoisilla vitamiineilla on omat tehtäväkenttänsä. Esimerkiksi C-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa ja normaalia kollageenin muodostumista, kun taas useat B-vitamiinit osallistuvat energia-aineenvaihduntaan, hermoston toimintaan tai veren muodostukseen.
Siksi kysymykseen “Mikä vitamiini olisi minulle paras?” ei oikeastaan ole yhtä vastausta. Ensin täytyy tietää, mitä elimistön toimintoa tai ravitsemuksellista tarvetta tarkastellaan.
Vitamiinit jaetaan kahteen suureen ryhmään sen perusteella, mihin ne liukenevat.
A-, D-, E- ja K-vitamiinit ovat rasvaliukoisia. C-vitamiini ja B-ryhmän vitamiinit ovat puolestaan vesiliukoisia.
Kyse ei ole vain kemiallisesta luokittelusta. Ominaisuus vaikuttaa siihen, kuinka vitamiini imeytyy, kulkee elimistössä ja kuinka tehokkaasti sitä voidaan varastoida.
Rasvaliukoisten vitamiinien imeytyminen tapahtuu yhdessä ravinnon rasvojen kanssa. Sappi auttaa muodostamaan suolistossa pieniä rakenteita, misellejä, joiden avulla rasvaliukoiset yhdisteet voidaan kuljettaa suolen pinnalle imeytymistä varten.
Imeytymisen jälkeen niiden matka jatkuu osittain samoissa kuljetusrakenteissa kuin ravinnon rasvojen.
Tästä syystä rasvaliukoisen vitamiinin kohdalla myös aterian koostumus voi olla merkityksellinen. Rasvaa sisältävä ateria tarjoaa niiden imeytymiselle luontevan ympäristön.
Rasvaliukoisia vitamiineja voidaan myös varastoida elimistöön enemmän kuin useimpia vesiliukoisia vitamiineja. Siksi niiden kohdalla ajatus “enemmän on aina parempi” ei pidä paikkaansa.
B- ja C-vitamiinit liukenevat veteen, eikä niitä yleisesti varastoida samalla tavalla kuin rasvaliukoisia vitamiineja. Tästä on syntynyt hieman liian yksinkertainen ajatus, että kaikki ylimääräinen poistuisi vain virtsan mukana.
Todellisuus on monimutkaisempi. Myös vesiliukoisilla vitamiineilla voi olla turvallisen saannin ylärajoja tai suurten annosten haittavaikutuksia, ja eri vitamiinit käyttäytyvät elimistössä eri tavoin. Esimerkiksi B12-vitamiinia voidaan varastoida elimistöön huomattavia määriä.
Siksi ravintolisän annosta kannattaa tarkastella aina vitamiinikohtaisesti, ei vain sen perusteella, lukeeko pakkauksessa vesi- vai rasvaliukoinen.
