28,00 €
Varasto loppu
Nestemäinen liposomaalinen C-vitamiinivalmiste, jossa yhdistyvät kaksi C-vitamiinin muotoa, fosfatidyylikoliini ja acerolakirsikkauute.
LipoVitamin C 1000 poikkeaa tavallisesta C-vitamiinitabletista erityisesti rakenteensa vuoksi. Tuotteessa C-vitamiini on yhdistetty fosfolipideihin eli rasva-aineisiin, jotka voivat muodostaa nesteeseen pieniä lipidipohjaisia rakenteita.
C-vitamiini edistää:
✅ immuunijärjestelmän normaalia toimintaa
✅ solujen suojaamista hapettumisstressiltä
✅ kollageenin muodostumista
✅ normaalia energia-aineenvaihduntaa
✅ hermoston normaalia toimintaa
✅ normaaleja psykologisia toimintoja
✅ väsymyksen ja uupumuksen vähentämistä
Ainesosat:
Puhdistettu vesi, glyseroli, fosfolipidit (fosfatidyylikoliini auringonkukkalesitiinistä), C-vitamiini (natrium-L-askorbaatti ja L-askorbiinihappo), acerolakirsikkauute, sitrusaromi, happamuudensäätöaine (omenahappo), säilöntäaine (kaliumsorbaatti), rosmariiniuute.
Suositeltu vuorokausiannos:
3–12 ml päivässä.
Vuorokausiannos 3–12 ml sisältää:
C-vitamiinia 250–1 000 mg (312–1 250 %*)
Fosfatidyylikoliinia 390–1 560 mg
– josta koliinia 50–200 mg
* päivittäisen saannin vertailuarvosta
Pakkauskoko: 150 ml. (25 annosta)
Säilytys: Säilytetään +5–+23 °C auringonvalolta suojattuna. Avaamisen jälkeen tuote tulee käyttää 8 viikon kuluessa ja säilyttää mieluiten jääkaapissa.
Ravistettava ennen käyttöä.
Suositeltua vuorokausiannosta ei saa ylittää. Ravintolisä ei korvaa monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja. Säilytettävä pienten lasten ulottumattomissa.
Ota 3–12 ml päivässä joko sellaisenaan tai sekoitettuna esimerkiksi mehuun, smoothieen tai muuhun nesteeseen.
1 teelusikallinen on noin 5 ml.
Annostusta voidaan mukauttaa:
3 ml = 250 mg C-vitamiinia
6 ml = 500 mg C-vitamiinia
12 ml = 1 000 mg C-vitamiinia
Ravista pulloa ennen annostelua.
LipoVitamin C 1000 tuo C-vitamiinin valikoimaamme aivan erilaisessa muodossa kuin tavallinen kapseli tai tabletti.
Tuotteessa kiinnostavaa on erityisesti C-vitamiinin ja fosfolipidien yhdistelmä. Fosfolipidit saadaan auringonkukkalesitiinistä, ja mukana on runsaasti fosfatidyylikoliinia. Fosfatidyylikoliini on kiinnostava yhdiste myös ihmisen oman fysiologian näkökulmasta, sillä se kuuluu solukalvojen keskeisiin rakenneosiin.
C-vitamiinia saadaan sekä askorbiinihaposta että natriumaskorbaatista. Lisäksi mukana on acerolakirsikkauutetta.
Pidämme myös nestemäisen valmisteen joustavuudesta. Annos voidaan mukauttaa 3–12 millilitraan, jolloin C-vitamiinin määrä vaihtelee 250 milligrammasta aina 1 000 milligrammaan.
Nestemäinen C-vitamiini, fosfolipidit ja fosfatidyylikoliini samassa valmisteessa.
Tavallinen C-vitamiini on vesiliukoinen vitamiini. Liposomaalisessa valmisteessa C-vitamiini yhdistetään fosfolipideihin eli rasva-aineisiin, jotka voivat järjestäytyä nesteessä pieniksi kalvomaisiksi rakenteiksi. Näitä rakenteita kutsutaan liposomeiksi.
Miksi tämä on kiinnostavaa?
Fosfolipideillä on erikoinen rakenne: niiden toinen osa viihtyy veden ja toinen rasvan yhteydessä. Tämän ansiosta ne voivat järjestäytyä kaksikerroksiseksi kalvoksi ja muodostaa pieniä rakkulamaisia rakenteita. Myös omien solujemme kalvot rakentuvat suurelta osin fosfolipidien muodostamasta kaksoiskalvosta.
Liposomaalisen C-vitamiinin ajatuksena on hyödyntää tätä rakennetta C-vitamiinin kuljettamisessa ruoansulatuskanavassa. Tavallisen C-vitamiinin imeytyminen on annosriippuvaista, kun kerta-annos kasvaa suureksi, suhteellisesti pienempi osa annoksesta imeytyy. Liposomaalisilla valmisteilla onkin tutkittu, voisiko fosfolipidirakenne vaikuttaa C-vitamiinin kulkeutumiseen ja hyötyosuuteen.
Joissakin ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa liposomaalinen C-vitamiini on tuottanut suurempia C-vitamiinipitoisuuksia verenkierrossa kuin vastaava määrä tavallista, ei-liposomaalista C-vitamiinia. Tutkimuksia on kuitenkin vielä melko vähän, ja myös liposomivalmisteiden koostumukset ja valmistustavat eroavat toisistaan. Siksi kaikkia liposomaalisia C-vitamiinivalmisteita ei voida automaattisesti pitää samanlaisina tai luvata niiden imeytyvän tietyllä tavalla.
Aboa Medican LipoVitamin C:ssä fosfolipidien lähteenä käytetään auringonkukkalesitiiniä, josta saadaan myös fosfatidyylikoliinia. Fosfatidyylikoliini on kiinnostava yhdiste itsessään, sillä se kuuluu myös ihmisen solukalvojen keskeisiin fosfolipideihin.
Liposomaalisessa C-vitamiinissa kyse ei siis ole uudesta C-vitamiinista.
C-vitamiini on edelleen C-vitamiinia – erityistä on tapa, jolla se on rakennettu osaksi valmistetta.
Aboa Medica LipoVitamin C 1000 – 150 ml
Ingredienser:
Renat vatten, glycerol, fosfolipider (fosfatidylkolin från solroslecitin), C-vitamin (natrium-L-askorbat och L-askorbinsyra), acerolakörsbärsextrakt, citrusarom, surhetsreglerande medel (äppelsyra), konserveringsmedel (kaliumsorbat), rosmarinextrakt.
Rekommenderad daglig dos:
3–12 ml.
Den rekommenderade dagliga dosen (3–12 ml) innehåller:
C-vitamin 250–1 000 mg (312–1 250 %*)
Fosfatidylkolin 390–1 560 mg
– varav kolin 50–200 mg
* av dagligt referensintag
Förpackningsstorlek: 150 ml.
Användning: Ta 3–12 ml dagligen, antingen som sådan eller blandad i exempelvis juice, smoothie eller annan vätska.
1 tesked motsvarar cirka 5 ml.
Skaka flaskan före användning.
Förvaring: Förvaras vid +5–+23 °C och skyddat mot solljus. Efter öppnandet bör produkten
Liposomaalisessa valmisteessa kiinnostavaa ei ole ainoastaan sen sisältämä C-vitamiini. Liposomin rakenteen kannalta aivan yhtä olennaisia ovat fosfolipidit – molekyylit, joilla on poikkeuksellinen kyky järjestäytyä vedessä kalvomaisiksi rakenteiksi.
Sama perusperiaate löytyy myös ihmiskehosta. Jokaista soluamme ympäröi fosfolipideistä rakentuva solukalvo, joka erottaa solun ympäristöstään ja osallistuu aineiden kuljetukseen sekä solujen väliseen viestintään. Yksi ihmisen solukalvojen keskeisistä fosfolipideistä on fosfatidyylikoliini. Liposomien rakenne jäljittelee siis kiinnostavalla tavalla yhtä biologian perustavanlaatuisimmista rakenteista.
Fosfolipidien käyttäytyminen perustuu niiden erikoiseen molekyylirakenteeseen. Molekyylissä on vettä puoleensa vetävä eli hydrofiilinen pää sekä vettä karttavat eli hydrofobiset rasvahappohännät.
Kun fosfolipidejä päätyy vesiympäristöön, molekyylit pyrkivät järjestäytymään siten, että hydrofiiliset osat ovat kosketuksissa veden kanssa ja hydrofobiset hännät suojautuvat vedeltä toisiaan vasten.
Tästä yksinkertaisesta kemiallisesta ominaisuudesta syntyy jotakin biologisesti valtavan merkittävää: fosfolipidikaksoiskalvo.
Solukalvo voidaan helposti kuvitella pussiksi, jonka sisällä solun muu sisältö sijaitsee. Todellisuudessa kyseessä on dynaaminen ja jatkuvasti muuttuva rakenne.
Fosfolipidikaksoiskalvon yhteydessä toimii muun muassa reseptoreita, ionikanavia, kuljetusproteiineja ja entsyymejä. Niiden avulla solu tunnistaa ympäristönsä viestejä ja säätelee, mitkä aineet pääsevät soluun ja mitkä poistuvat sieltä.
Solukalvo on siis yhtä aikaa sekä raja että aktiivinen yhteys solun ja ympäröivän maailman välillä.
Yksi nisäkässolujen kalvojen runsaimmista fosfolipideistä on fosfatidyylikoliini. Sen rakenteeseen kuuluu glyserolirunko, kaksi rasvahappoketjua, fosfaattiryhmä ja koliinia sisältävä pääryhmä.
Nimi fosfatidyylikoliini kertoo siis jotakin itse molekyylistä: koliini on osa sen rakennetta.
Fosfatidyylikoliinia ei kuitenkaan kannata ajatella pelkästään irrallisena koliinin lähteenä. Se on kokonainen fosfolipidimolekyyli, jolla on elimistössä oma rakenteellinen ja aineenvaihdunnallinen roolinsa.
Ravintolisissä fosfolipidien lähteenä voidaan käyttää esimerkiksi auringonkukkalesitiiniä. Lesitiini ei ole yksi yksittäinen molekyyli, vaan fosfolipidejä sisältävä seos, johon voi kuulua fosfatidyylikoliinin lisäksi muitakin fosfolipidejä.
Liposomaalisissa valmisteissa juuri fosfolipidien kyky järjestäytyä vesiympäristössä tekee niistä kiinnostavia: niiden avulla voidaan muodostaa pieniä kalvorakenteita, joiden sisään tai yhteyteen muita aineita voidaan sijoittaa.
Liposomia ei pidä rinnastaa kokonaiseksi soluksi. Solukalvo on erittäin monimutkainen biologinen järjestelmä, joka sisältää fosfolipidien lisäksi esimerkiksi kolesterolia, proteiineja ja hiilihydraattirakenteita.
Yhteinen perusperiaate on silti kiehtova. Sekä liposomin että solukalvon muodostumisen taustalla voidaan hyödyntää fosfolipidien amfipaattista rakennetta – saman molekyylin toinen osa viihtyy veden kanssa ja toinen pyrkii siitä poispäin.
Tässä on ehkä fosfolipidien kiinnostavin yksityiskohta: kalvorakenteen syntymiseen ei tarvita sitä, että jokainen fosfolipidi asetettaisiin erikseen oikeaan paikkaansa. Molekyylien fysikaalis-kemialliset ominaisuudet ohjaavat niitä järjestäytymään vesiympäristössä spontaanisti suotuisiksi rakenteiksi.
Sama veden ja rasvan välinen kemia, jota hyödynnetään liposomaalisen valmisteen rakenteessa, on yksi niistä perusperiaatteista, joiden varaan myös omien solujemme rajapinnat rakentuvat.
C-vitamiinin ja raudan yhteydestä kuulee usein yksinkertaisen neuvon: ota C-vitamiinia raudan kanssa. Ohjeella on hyvä fysiologinen peruste, sillä C-vitamiini todella lisää raudan imeytymistä. Taustalla ei kuitenkaan ole se, että C-vitamiini vain ”tehostaisi” rautaa, vaan suolistossa tapahtuu konkreettisia kemiallisia muutoksia.
Erityisen tärkeä tämä yhteys on ei-hemiraudalle, jota saadaan esimerkiksi palkokasveista, täysjyväviljoista, siemenistä ja kasviksista. Sen imeytyminen reagoi herkästi aterian muuhun koostumukseen. C-vitamiini voi auttaa pitämään raudan kemiallisessa muodossa, jota suoliston kuljetusjärjestelmät pystyvät hyödyntämään
Ravinnosta saatava rauta voidaan jakaa kahteen pääryhmään: hemirautaan ja ei-hemirautaan.
Hemirautaa saadaan eläinkunnan tuotteista, ja se imeytyy omana hemirakenteenaan. Ei-hemirautaa puolestaan esiintyy erityisesti kasvikunnan ruoissa, mutta sitä on myös eläinperäisissä elintarvikkeissa.
Ei-hemiraudan imeytyminen on hemirautaa herkempi aterian muille ainesosille. Juuri tässä C-vitamiinista tulee erityisen kiinnostava.
Ei-hemirauta voi esiintyä ruoansulatuskanavassa eri hapetusasteissa. Kolmiarvoinen ferrirauta (Fe³⁺) ja kaksiarvoinen ferrorauta (Fe²⁺) eivät ole suoliston näkökulmasta samanlaisia.
C-vitamiini toimii pelkistimenä ja voi auttaa muuttamaan Fe³⁺-rautaa Fe²⁺-muotoon.
Tällä on käytännön merkitystä, sillä ohutsuolen enterosyyttien pinnalla toimiva DMT1-kuljetusproteiini kuljettaa kaksiarvoisia metalli-ioneja, mukaan lukien Fe²⁺-rautaa, solun sisään.
C-vitamiini siis muuttaa raudan kemiaa tavalla, joka voi helpottaa ei-hemiraudan imeytymistä.
Pelkkä hapetusaste ei ole koko tarina. Ruoansulatuskanavan olosuhteissa raudan täytyy myös säilyä sellaisessa muodossa, jossa se on käytettävissä imeytymiseen.
Askorbaatti voi muodostaa raudan kanssa liukoisia komplekseja ja auttaa vähentämään sellaisten huonosti liukenevien rautayhdisteiden muodostumista, joista rauta imeytyisi heikommin.
Näin C-vitamiini vaikuttaa sekä raudan hapetusasteeseen että sen liukoisuuteen.
Kasvikunnan rautalähteissä esiintyy usein myös fytaattia, jota löytyy esimerkiksi viljoista, palkokasveista, pähkinöistä ja siemenistä. Fytaatti pystyy sitomaan mineraaleja ja voi heikentää ei-hemiraudan imeytymistä.
C-vitamiinin lisääminen samalle aterialle voi parantaa ei-hemiraudan imeytymistä myös tällaisessa ateriaympäristössä. Tämä ei tarkoita, että fytaattipitoisia ruokia pitäisi vältellä – ne ovat usein samalla erittäin ravintorikkaita ruokia.
Parempi ajatus on tarkastella koko aterian koostumusta.
Tätä kemiaa voi hyödyntää hyvin arkisesti. Ei tarvita erityistä ”rautaruokaa”, joka sisältäisi valmiiksi myös runsaasti C-vitamiinia. Ravintoaineet voivat tulla eri ruoista, kunhan ne kohtaavat ruoansulatuksessa samalla aterialla.
Esimerkiksi linssit + paprika, pavut + parsakaali, tofu + C-vitamiinipitoinen kasvislisäke tai rautapitoinen puuro + marjat ovat yksinkertaisia tapoja yhdistää ei-hemirautaa ja C-vitamiinia.
Kyse on siis enemmän aterian rakentamisesta kuin yksittäisen ruoka-aineen täydellisyydestä.
C-vitamiinin ja raudan yhteys havainnollistaa hyvin yhtä ravitsemuksen keskeistä periaatetta. Ravintoaineen saanti ja ravintoaineen imeytyminen eivät ole sama asia.
Se, kuinka paljon rautaa ruoka sisältää, on vasta ensimmäinen vaihe. Sen jälkeen ratkaisevat ruoansulatuksen olosuhteet, raudan kemiallinen muoto, aterian muut yhdisteet ja lopulta suolen omat kuljetusmekanismit.
Joskus yhden ravintoaineen merkitys ei olekaan vain siinä, mitä se tekee itse – vaan siinä, että se auttaa toista ravintoainetta pääsemään suolistosta eteenpäin.
