21,00 €
Neljä rasvaliukoista vitamiinia yhdessä oliiviöljypohjaisessa tippavalmisteessa.
Progress Labs Vitamin ADEK Forte yhdistää A-, D3-, E- ja K2-vitamiinit samaan helposti annosteltavaan öljypohjaiseen valmisteeseen. D-vitamiini on D3-vitamiinina eli kolekalsiferolina ja K-vitamiini K2-vitamiinina eli menakinoni-7:nä (MK-7). A-vitamiini on retinolina ja E-vitamiini luonnollisena d-alfa-tokoferolina. Yksi 30 ml:n pullo sisältää noin 900 tippaa.
Ainesosat:
E-vitamiini (d-alfa-tokoferoli), A-vitamiini (retinoli), K2-vitamiini (menakinoni-7, Bacillus subtilis natto), D3-vitamiini (lanoliinista saatava kolekalsiferoli), oliiviöljy.
Vuorokausiannos 3 tippaa sisältää:
E-vitamiinia 12 mg – 100 % päivittäisen saannin vertailuarvosta
A-vitamiinia 720 µg – 90 %
D3-vitamiinia 60 µg (2400 IU) – 1200 %
K2-vitamiinia (MK-7) 60 µg – 80 %*
Pakkauskoko: 30 ml, noin 900 tippaa.
Valmistaja: Wish Pharma Sp. z o.o. / Progress Labs
Valmistusmaa: Puola.
Ravista pulloa ennen käyttöä. Valmistajan suosittelema vuorokausiannos on 3 tippaa päivässä. Tipat voidaan annostella lusikalle ja nauttia sellaisenaan tai lisätä veteen, mehuun tai muuhun juomaan.
Älä ylitä suositeltua vuorokausiannosta. Ravintolisä ei korvaa monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota eikä terveellisiä elämäntapoja.
Valmiste sisältää retinolimuotoista A-vitamiinia, joten kokonais-A-vitamiinin saanti muista ravintolisistä kannattaa huomioida. Myös D-vitamiinin kokonaismäärä on hyvä ottaa huomioon, jos käytössä on samanaikaisesti muita D-vitamiinivalmisteita. K-vitamiinia sisältävän ravintolisän käytöstä on hyvä keskustella lääkärin kanssa, jos käytössä on K-vitamiinin vaikutukseen perustuva antikoagulanttilääkitys.
Valmistajan mukaan alle 11-vuotiaiden käytöstä tulee keskustella lääkärin kanssa, eikä valmistetta anneta alle 1-vuotiaille. Valmistaja ohjeistaa lisäksi raskaana olevia ja imettäviä keskustelemaan käytöstä lääkärin kanssa.
Pidämme erityisesti siitä, että neljä rasvaliukoista vitamiinia on yhdistetty yksinkertaiseen oliiviöljypohjaiseen koostumukseen. Tuotteessa ei ole pitkää apuainelistaa, ja tippamuoto tekee annostelusta helppoa.
Myös vitamiinien muodot ovat selkeästi ilmoitettu: A-vitamiini on retinolia, D-vitamiini D3-muotoista kolekalsiferolia, E-vitamiini d-alfa-tokoferolia ja K2-vitamiini MK-7-muotoista menakinonia. Valmistajan mukaan tuotteessa ei ole keinotekoisia säilöntäaineita, aromeja tai väriaineita eikä lisättyä sokeria tai makeutusaineita.
A-vitamiinia saadaan valmiina retinolina erityisesti maksasta, kananmunasta ja maitotuotteista. Kasvikunnan ruoat, kuten porkkana, bataatti ja tummanvihreät kasvikset, sisältävät puolestaan karotenoideja, joista elimistö voi muodostaa A-vitamiinia.
D-vitamiinin merkittävimpiä ravintolähteitä ovat rasvaiset kalat sekä D-vitamiinilla täydennetyt elintarvikkeet. E-vitamiinia saadaan runsaasti kasviöljyistä, pähkinöistä, siemenistä ja esimerkiksi avokadosta. K-vitamiinin K1-muotoa esiintyy erityisesti vihreissä lehtivihanneksissa, kun taas K2-vitamiinin eri menakinoneja esiintyy muun muassa fermentoiduissa elintarvikkeissa ja joissakin eläinperäisissä ruoissa.
Koska A-, D-, E- ja K-vitamiinit ovat rasvaliukoisia, niiden imeytyminen tapahtuu ruoansulatuksessa rasvojen käsittelyn yhteydessä. Juuri tästä näkökulmasta oliiviöljypohja on tämänkaltaisessa ADEK-valmisteessa hyvin luonteva ratkaisu.
A-, D-, E- ja K-vitamiineja yhdistää yksi ominaisuus, jolla on yllättävän suuri vaikutus niiden matkalle elimistössä: ne ovat rasvaliukoisia vitamiineja. Rasvaliukoisuus ei tarkoita vain sitä, että vitamiinilisä kannattaa ottaa rasvaa sisältävän aterian yhteydessä. Se vaikuttaa siihen, miten vitamiinit käyttäytyvät ruoansulatuskanavassa, kuinka ne pääsevät suoliston seinämän läpi ja miten niitä kuljetetaan edelleen kudoksiin.
Rasvaliukoisten vitamiinien imeytyminen kytkeytyykin samaan hienosti järjestettyyn koneistoon, jolla elimistö käsittelee ravinnon rasvoja. Mukaan tarvitaan muun muassa sappihappoja, ruoansulatusentsyymejä ja misellejä, ja imeytymisen jälkeen matka jatkuu erityisten kuljetuspartikkelien mukana.
Siksi vitamiinin kemiallisen muodon lisäksi myös ympäristöllä, jossa vitamiini nautitaan, voi olla merkitystä.
Ruoansulatuskanava on suurelta osin vesipitoinen ympäristö. Tämä muodostaa kiinnostavan ongelman rasvoille ja rasvaliukoisille yhdisteille: ne eivät yksinkertaisesti liukene veteen samalla tavalla kuin monet vesiliukoiset aineet.
Kun rasvaa sisältävä ateria saapuu ohutsuoleen, elimistön täytyy tehdä rasvasta käsiteltävämpää. Tässä tärkeässä roolissa ovat sappihapot, joita valmistetaan maksassa ja varastoidaan sappirakkoon. Sappihapot ovat rakenteeltaan erikoisia molekyylejä, joissa on sekä vettä että rasvaa suosivia osia.
Tämän ominaisuuden ansiosta ne pystyvät toimimaan ikään kuin välittäjinä rasvan ja suoliston vesipitoisen ympäristön välillä.
Rasvan saapuessa ohutsuoleen sappihapot auttavat muodostamaan pienempiä rasvapisaroita ja kasvattamaan pinta-alaa, johon ruoansulatusentsyymit pääsevät käsiksi.
Haiman erittämä lipaasi pilkkoo ravinnon triglyseridejä muun muassa vapaiksi rasvahapoiksi ja monoglyserideiksi. Näistä ruoansulatustuotteista muodostuu yhdessä sappihappojen ja muiden lipidien kanssa pieniä rakenteita, joita kutsutaan sekamiselleiksi.
Misellien sisään ja yhteyteen voidaan kuljettaa myös rasvaliukoisia yhdisteitä, kuten A-, D-, E- ja K-vitamiineja.
Näin rasvaliukoiset vitamiinit pääsevät suoliston vesipitoisen ympäristön läpi lähelle suolen epiteelisolujen pintaa, josta niiden imeytyminen voi tapahtua.
Kun rasvaliukoinen vitamiini on päässyt suolen epiteelisoluun eli enterosyyttiin, sen matka ei ole vielä ohi.
Monet ravinnon mukana imeytyneet rasvaliukoiset yhdisteet pakataan suolistosoluissa yhdessä triglyseridien, kolesterolin ja muiden lipidien kanssa kylomikroneiksi kutsuttuihin lipoproteiinipartikkeleihin.
Kylomikronit ovat eräänlaisia kuljetuspakkauksia, joiden avulla veteen huonosti liukenevia rasvoja voidaan siirtää elimistön nestepitoisessa ympäristössä. Ne kulkeutuvat suolistosta ensin imusuonistoon ja sieltä verenkiertoon.
Tämä on kiinnostava ero moniin vesiliukoisiin ravintoaineisiin verrattuna: suuri osa ravinnon rasvoista ja niiden mukana kulkevista rasvaliukoisista yhdisteistä tekee siis ensin kierroksen imusuoniston kautta.
Rasvaliukoisuus vaikuttaa imeytymisen lisäksi siihen, miten vitamiinit käyttäytyvät myöhemmin elimistössä. A-, D-, E- ja K-vitamiineja voidaan varastoida elimistöön vaihtelevissa määrin esimerkiksi maksaan ja rasvakudokseen.
Kaikki neljä vitamiinia eivät kuitenkaan käyttäydy täysin samalla tavalla. Niiden aineenvaihdunta, kuljetus, varastoituminen ja poistuminen eroavat toisistaan.
Yhteinen käytännön seuraus on silti tärkeä: rasvaliukoisten vitamiinien kohdalla enemmän ei automaattisesti tarkoita parempaa. Koska elimistö pystyy varastoimaan niitä, pitkäaikaisessa käytössä kannattaa huomioida myös muista ravintolisistä ja ruoasta saatavat määrät.
Ravintoaineen pakkaukseen merkitty määrä ei vielä yksin kerro koko tarinaa siitä, mitä ruoansulatuksessa tapahtuu. Tutkimuksessa käytetään käsitettä bioaccessibility, jolla tarkoitetaan sitä osuutta ravintoaineesta, joka vapautuu ruoasta tai valmisteesta ruoansulatuksen aikana sellaiseen muotoon, että se on käytettävissä imeytymiseen.
Tämä ei ole aivan sama asia kuin bioavailability eli biologinen hyötyosuus, jossa tarkastellaan laajemmin sitä, kuinka suuri osa ravintoaineesta lopulta imeytyy ja tulee elimistön hyödynnettäväksi.
Rasvaliukoisten vitamiinien kohdalla esimerkiksi ruoan rakenne, rasvan määrä ja koostumus sekä ruoansulatuksen toiminta voivat vaikuttaa tähän kokonaisuuteen.
Koska A-, D-, E- ja K-vitamiinien imeytyminen kytkeytyy rasvojen ruoansulatukseen, myös pitkäaikaiset rasvojen imeytymistä häiritsevät sairaudet ja tilanteet voivat heikentää niiden imeytymistä.
Taustalla voi olla esimerkiksi sappihappojen saatavuuteen, haiman toimintaan tai ohutsuolen imeytymispintaan liittyviä ongelmia. Tällöin kyse ei välttämättä ole siitä, että ruokavaliossa olisi liian vähän vitamiinia – vaan siitä, että vitamiinin matka ruoasta elimistöön ei toimi normaalisti.
Tämä on hyvä esimerkki siitä, miksi ravintoaineen saanti ja sen imeytyminen ovat kaksi eri asiaa.
Rasvapohja ei ole öljypohjaisessa ADEK-valmisteessa vain sattumanvarainen täyteaine. Rasvaliukoiset vitamiinit voidaan liuottaa öljyyn, jolloin öljy toimii samalla niiden kantaja-aineena.
Progress Labs ADEK Fortessa A-, D3-, E- ja K2-vitamiinit ovat oliiviöljypohjaisessa liuoksessa. Koostumus pysyy näin varsin yksinkertaisena: neljä rasvaliukoista vitamiinia ja niitä kantava öljypohja samassa tippavalmisteessa.
Ja juuri tässä rasvaliukoisuus muuttuu pelkästä oppikirjatermistä käytännön kemiaksi: sama ominaisuus, jonka vuoksi vitamiinit voidaan liuottaa pullossa öljyyn, vaikuttaa myös siihen, millaisen matkan ne tekevät ruoansulatuskanavasta elimistön käyttöön.
K-vitamiinista puhutaan usein yhtenä vitamiinina, vaikka todellisuudessa kyseessä on kokonainen joukko rakenteeltaan samankaltaisia yhdisteitä. Ravinnossa tärkeimmät muodot ovat K1-vitamiini eli fyllokinoni sekä K2-vitamiineiksi kutsutut menakinonit.
Menakinonien yhteydessä vastaan tulevat nimet MK-4, MK-7, MK-8 ja MK-9 eivät ole tuotemerkkejä tai eri vitamiineja, vaan kuvaavat molekyylien rakennetta. Kirjaimet MK tulevat sanasta menakinoni, ja numero kertoo molekyylin sivuketjussa olevien isopreeniyksiköiden määrän.
Progress Labs ADEK Fortessa K2-vitamiini on menakinoni-7:n eli MK-7:n muodossa. Juuri MK-7 on kiinnostava esimerkki siitä, kuinka saman vitamiiniperheen eri muodot voivat käyttäytyä elimistössä eri tavoin.
K1-vitamiinia eli fyllokinonia saadaan erityisesti vihreistä kasviksista. K2-vitamiineja eli menakinoneja puolestaan esiintyy muun muassa fermentoiduissa elintarvikkeissa ja joissakin eläinkunnan tuotteissa. Myös bakteerit voivat muodostaa erilaisia menakinoneja.
Kaikkia näitä yhdisteitä yhdistää sama K-vitamiinille ominainen naftokinonirengas, mutta niiden sivuketjut poikkeavat toisistaan. Juuri sivuketjun rakenne vaikuttaa esimerkiksi siihen, kuinka molekyyli kulkeutuu ja kuinka pitkään se säilyy verenkierrossa.
Siksi pakkauksen merkintä K2 MK-7 kertoo enemmän kuin pelkkä sana K-vitamiini: se kertoo myös, mikä K-vitamiiniperheen yhdiste valmisteeseen on valittu.
MK-7 on pitkäketjuinen menakinoni. Sen pitkä sivuketju vaikuttaa molekyylin rasvaliukoisuuteen ja siihen, kuinka se kulkeutuu lipoproteiinien mukana verenkierrossa.
Farmakokineettisissä tutkimuksissa MK-7:n on havaittu säilyvän verenkierrossa huomattavan pitkään. Sen puoliintumisajaksi on tutkimuksissa raportoitu noin kolme vuorokautta, ja säännöllisessä päivittäisessä käytössä pitoisuus voi vähitellen kasvaa ennen tasapainotilan saavuttamista.
Tämä ei tarkoita, että MK-7 olisi automaattisesti kaikissa tilanteissa ”parempi” K-vitamiinin muoto. Se kertoo ennen kaikkea siitä, että K-vitamiinin eri muodot eivät käyttäydy elimistössä identtisesti.
Yksi K-vitamiinin kiinnostavimmista tehtävistä löytyy aivan molekyylitasolta. K-vitamiinia tarvitaan kofaktorina entsymaattisessa reaktiossa, jota kutsutaan γ-karboksylaatioksi.
Reaktiossa tiettyjen proteiinien glutamaattitähteisiin lisätään karboksyyliryhmä. Näin muodostuvat niin sanotut Gla-tähteet, joiden ansiosta proteiini pystyy sitomaan kalsiumioneja.
Kyseessä on pieni kemiallinen muutos, mutta proteiinin toiminnan kannalta sillä voi olla ratkaiseva merkitys. Ilman riittävää K-vitamiinia kaikki K-vitamiinista riippuvaiset proteiinit eivät pääse normaalisti karboksyloitumaan.
K-vitamiinista riippuvaisia proteiineja löytyy useista kudoksista. Tunnetuimpia ovat maksan tuottamat veren hyytymiseen osallistuvat proteiinit. Tämä selittää K-vitamiinin ehkä vanhimman tunnetun fysiologisen tehtävän ja sen, miksi K-vitamiini edistää veren normaalia hyytymistä.
Toinen kiinnostava esimerkki on luukudoksessa muodostuva osteokalsiini. Se kuuluu niin ikään K-vitamiinista riippuvaisiin proteiineihin ja käy läpi γ-karboksylaation.
Tämä molekyylitason mekanismi auttaa hahmottamaan, miksi samalla vitamiinilla voi olla hyväksytyt terveysväitteet kahdesta ensisilmäyksellä hyvin erilaisesta asiasta: K-vitamiini edistää veren normaalia hyytymistä ja luiden pysymistä normaaleina.
D3- ja K2-vitamiini yhdistetään ravintolisissä usein toisiinsa, mutta niitä ei kannata kuvata kahtena samaa tehtävää tekevänä vitamiinina. Niiden fysiologiset tehtävät ovat erilaiset.
D-vitamiini edistää kalsiumin ja fosforin normaalia imeytymistä ja hyödyntämistä sekä veren normaalin kalsiumtason ylläpitämistä. Se edistää myös luiden pysymistä normaaleina.
K-vitamiinin tehtävä puolestaan liittyy muun muassa edellä kuvattuun K-vitamiinista riippuvaisten proteiinien γ-karboksylaatioon. Molemmat vitamiinit liittyvät siis luuston ja kalsiumaineenvaihdunnan kokonaisuuteen, mutta eri biologisten mekanismien kautta.
Tämä on täsmällisempi tapa kuvata niiden yhteyttä kuin usein käytetty yksinkertaistus, jonka mukaan K2 ”ohjaisi kalsiumin luihin”. Kalsiumaineenvaihdunta on huomattavasti monimutkaisempi kokonaisuus, johon osallistuvat vitamiinien lisäksi esimerkiksi lisäkilpirauhashormoni, munuaiset, suolisto ja itse luukudos.
K-vitamiinin yhteys veren hyytymiseen tarkoittaa myös sitä, että sen käyttöön liittyy tärkeä käytännön huomio. Varfariinin ja muiden K-vitamiinin vaikutusta estävien antikoagulanttien teho perustuu nimenomaan K-vitamiinikierron häiritsemiseen.
Tällaisen lääkityksen aikana K-vitamiinia sisältävän ravintolisän aloittamisesta tai annoksen merkittävästä muuttamisesta tulee keskustella hoitavan tahon kanssa. Olennaista ei ole ajatella K-vitamiinia yksinkertaisesti ”veren sakeuttajana”, vaan ymmärtää, että lääke ja K-vitamiini vaikuttavat samaan biokemialliseen järjestelmään.
MK-7 onkin hyvä esimerkki siitä, kuinka paljon yhden pienen pakkausmerkinnän taakse voi kätkeytyä: MK kertoo molekyyliperheen, numero sen rakenteesta – ja molekyylitasolla K-vitamiinin työ ulottuu aina proteiinien kemialliseen muokkaukseen asti.
