Seleeniä tarvitaan vain pieniä määriä, mutta sen tehtävät ulottuvat moniin elimistön tärkeisiin järjestelmiin. Tämä välttämätön hivenaine toimii osana proteiineja, jotka osallistuvat muun muassa solujen suojaamiseen ja kilpirauhashormonien aineenvaihduntaan.
Seleeni edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä ja kilpirauhasen normaalia toimintaa. Sen merkitys liittyy myös immuunijärjestelmän toimintaan, hiusten ja kynsien normaaliin kuntoon sekä siittiöiden muodostumiseen.
Seleenin toimintaa ymmärtää parhaiten tarkastelemalla, mitä solujen sisällä tapahtuu. Se ei työskentele yksin, vaan osana entsyymejä ja ravintoaineiden välistä yhteistyötä.
Elimistö liittää seleeniä tiettyihin proteiineihin selenokysteiini-nimisen aminohapon muodossa. Näitä seleeniä sisältäviä proteiineja kutsutaan selenoproteiineiksi. Niillä on erilaisia tehtäviä: osa osallistuu solujen hapetus-pelkistystasapainon ylläpitämiseen, osa kilpirauhashormonien käsittelyyn.
Solujen normaalissa aineenvaihdunnassa syntyy reaktiivisia happiyhdisteitä. Niitä käytetään myös viestinnässä, mutta liiallisina ne voivat vaurioittaa solujen rakenteita.
Seleeniä sisältävät glutationiperoksidaasit auttavat käsittelemään vetyperoksidia ja muita peroksideja. Ne ovat osa järjestelmää, joka pitää näiden yhdisteiden muodostumisen ja poistamisen tasapainossa. Solujen suojaaminen on siis jatkuvaa säätelyä.
Jodi kuuluu kilpirauhashormonien rakenteeseen. Seleeni puolestaan on osa dejodinaasi-entsyymejä, jotka osallistuvat näiden hormonien aktivoimiseen ja inaktivoimiseen.
Esimerkiksi T4-hormonista voidaan muodostaa aktiivisempaa T3-hormonia. Näin elimistö säätelee hormonien saatavuutta kudoksissa. Seleeniä sisältävillä entsyymeillä on tehtäviä myös kilpirauhassolujen hapetustasapainossa.
Seleenin tehtävät eivät tarkoita, että suurempi saanti tehostaisi niitä rajattomasti. Kun tarve on täyttynyt, lisämäärästä ei automaattisesti saada lisähyötyä. Pitkäaikainen liiallinen saanti voi aiheuttaa haittoja.
Seleenin kohdalla tavoite on riittävä saanti: pieni määrä oikeassa tehtävässä osana toimivaa kokonaisuutta.
Ruoan seleenipitoisuus kertoo myös siitä, missä ja miten ruoka on tuotettu. Erityisesti kasvikunnan tuotteissa maaperän seleenipitoisuus ja seleenin saatavuus kasveille vaikuttavat siihen, kuinka paljon sitä päätyy lautaselle.
Suomessa kasveille käyttökelpoista seleeniä on maaperässä luonnostaan vähän. Siksi seleeniä on lisätty maatalouden lannoitteisiin vuodesta 1984 lähtien. Tämä on muuttanut kotimaisten elintarvikkeiden seleenipitoisuuksia ja parantanut väestön seleenin saantia.
Seleenin saanti rakentuu tavallisista aterioista. Olennaista on tuntea oman ruokavalion lähteet ja huomioida myös mahdollisten ravintolisien sisältämät määrät.
Seleeniä saadaan esimerkiksi kalasta, kananmunista, lihasta, maitotuotteista ja viljatuotteista. Yksittäisen ruoan merkitys riippuu sekä sen seleenipitoisuudesta että siitä, kuinka paljon ja usein sitä syödään.
Siksi arkinen, säännöllisesti käytetty ruoka voi olla kokonaisuudessa tärkeämpi lähde kuin harvoin nautittu erityisen seleenipitoinen elintarvike.
Viljojen, palkokasvien, siementen ja pähkinöiden seleenipitoisuudet vaihtelevat kasvuolosuhteiden mukaan. Sama ruoka-aine voi sisältää eri alueilla tuotettuna hyvin erilaisia määriä seleeniä.
Kasvipainotteisessa ruokavaliossa seleenin saantiin kannattaa siksi kiinnittää huomiota myös ruoan alkuperän näkökulmasta. Pelkkä ruoka-aineen nimi ei aina kerro sen seleenipitoisuudesta.
Parapähkinät tunnetaan suuresta seleenipitoisuudestaan. Pitoisuuksien vaihtelu on kuitenkin huomattavaa, joten tietty pähkinämäärä ei takaa aina samaa seleeniannosta.
Niitä ei siksi kannata ajatella tarkasti annosteltavana päivittäisenä seleenivalmisteena. Runsas käyttö yhdessä seleeniä sisältävien ravintolisien kanssa voi kasvattaa kokonaissaannin tarpeettoman suureksi.
Seleeniä voi tulla samanaikaisesti ruoasta, monivitamiinista ja erillisestä seleenivalmisteesta. Pakkauksia kannattaa tarkastella yhdessä, sillä eri tuotteiden sisältämät määrät lasketaan samaan kokonaisuuteen.
Liiallinen seleenin saanti voi esimerkiksi haurastuttaa kynsiä ja aiheuttaa hiustenlähtöä. Myös tarpeellisella ravintoaineella on ylärajansa — ravitsemuksellinen hyöty perustuu sopivaan saantiin.
