Verkkokauppa · osasto
Auringosta iholle, ravinnosta soluille – vaikutus koko kehossa
D-vitamiini tunnetaan ennen kaikkea luustosta ja kalsiumista, mutta sen vaikutukset eivät rajoitu luihin. D-vitamiinireseptoreita löytyy hyvin monista kudoksista, ja D-vitamiinin aktiivinen muoto vaikuttaa solujen toimintaan säätelemällä geenien luentaa. Tässä mielessä D-vitamiini muistuttaa toiminnaltaan enemmän steroidihormonia kuin monia muita vitamiineja.
Sen yhteys luustoon on silti erityisen tärkeä. D-vitamiini edistää kalsiumin ja fosforin normaalia imeytymistä ja hyödyntämistä, veren normaalia kalsiumpitoisuutta sekä luiden ja hampaiden pysymistä normaaleina. Mutta sama ravintoaine osallistuu myös lihasten ja immuunijärjestelmän normaaliin toimintaan sekä solujen jakautumisprosessiin.
D-vitamiinin kohdalla kiinnostavaa onkin sen laaja-alaisuus. Yksi pieni rasvaliukoinen molekyyli voi kulkea veren mukana eri kudoksiin ja vaikuttaa siihen, miten solut tulkitsevat ympäriltään tulevia viestejä.
Ravinnosta saatava tai iholla muodostuva D-vitamiini ei ole vielä se muoto, jolla D-vitamiini pääasiassa toteuttaa hormonaalisia vaikutuksiaan.
Iholla muodostuu D3-vitamiinia eli kolekalsiferolia. Myös eläinperäisessä ravinnossa ja monissa ravintolisissä D-vitamiini on D3-muodossa. Kasvikunnassa ja sienissä voidaan puolestaan tavata D2-vitamiinia eli ergokalsiferolia.
Näiden täytyy kulkea elimistössä usean käsittelyvaiheen läpi ennen biologisesti aktiivisen hormonimuodon muodostumista.
Ensimmäinen merkittävä muutos tapahtuu maksassa. Siellä D-vitamiinista muodostetaan 25-hydroksi-D-vitamiinia eli kalsidiolia [25(OH)D].
Tämä on myös se D-vitamiinin muoto, jota tavallisesti mitataan verikokeessa, kun halutaan arvioida elimistön D-vitamiinitilannetta.
Tämä yksityiskohta selittää samalla, miksi laboratoriokokeessa ei yleensä mitata suoraan aktiivista D-vitamiinia. Veren 25(OH)D-pitoisuus kuvastaa huomattavasti paremmin elimistön D-vitamiinitilannetta.
Seuraavassa vaiheessa erityisesti munuaiset muuttavat 25(OH)D:tä 1,25-dihydroksi-D-vitamiiniksi eli kalsitrioliksi.
Kalsitrioli on D-vitamiinin hormonaalisesti aktiivinen muoto. Se sitoutuu solujen sisällä sijaitsevaan D-vitamiinireseptoriin eli VDR:ään, minkä jälkeen muodostunut kokonaisuus voi vaikuttaa tiettyjen geenien toimintaan.
D-vitamiinin vaikutus ei siis perustu pelkästään siihen, että sitä olisi verenkierrossa. Molekyyli päätyy lopulta osaksi solujen omaa viestintäjärjestelmää.
D-vitamiinin klassinen tehtävä liittyy kalsium- ja fosfaattitasapainoon. Se lisää kalsiumin ja fosforin imeytymistä suolistosta ja osallistuu näin mineraalitasapainon ylläpitämiseen.
Tämä auttaa ymmärtämään, miksi D-vitamiini yhdistetään niin vahvasti luustoon. Luu tarvitsee rakennusaineekseen mineraaleja, mutta elimistön täytyy myös pystyä imeyttämään ja säätelemään niitä.
D-vitamiini ei siis itse ole luun rakennusmateriaalia samalla tavalla kuin kalsium. Sen tehtävä liittyy järjestelmään, joka auttaa elimistöä käsittelemään näitä rakennusaineita.
VDR-reseptoreita esiintyy useissa kudoksissa. Tämä auttaa selittämään, miksi D-vitamiinin fysiologia ulottuu luustoa laajemmalle.
Ravitsemuksellisesti tästä voidaan sanoa varsin konkreettisesti: D-vitamiini edistää immuunijärjestelmän ja lihasten normaalia toimintaa sekä osallistuu solujen jakautumisprosessiin.
D-vitamiini onkin hyvä esimerkki siitä, kuinka vitamiinin merkitys voi ulottua paljon pidemmälle kuin siihen yhteen tehtävään, josta se tunnetaan parhaiten.
D-vitamiini on ravintoaineiden joukossa poikkeuksellinen, sillä elimistö pystyy valmistamaan sitä itse auringon UVB-säteilyn avulla. Tässä mielessä auringonvalo toimii osana D-vitamiinin aineenvaihduntaa tavalla, jolle on vaikea löytää vastinetta muiden vitamiinien joukosta.
Prosessi alkaa ihossa olevasta kolesterolin sukulaismolekyylistä, 7-dehydrokolesterolista. Kun siihen osuu sopivan aallonpituuden UVB-säteilyä, molekyylin rakenne muuttuu. Muutamien välivaiheiden jälkeen syntyy D3-vitamiinia.
Tästä alkaa matka, joka jatkuu iholta verenkiertoon, maksaan ja edelleen munuaisiin. Auringonvalossa syntynyt D-vitamiini ja ruoasta saatu D-vitamiini päätyvät siis lopulta samaan aineenvaihduntajärjestelmään.
D-vitamiinisynteesissä tarvittava UVB-säteily osuu ihossa olevaan 7-dehydrokolesteroliin. Sen seurauksena muodostuu ensin previtamiini D3:a, joka muuttuu edelleen D3-vitamiiniksi eli kolekalsiferoliksi.
Tämä tekee D-vitamiinista poikkeuksellisen vitamiinin: ihmiskeho pystyy muodostamaan sen lähtöainetta itse, kun ympäristö tarjoaa siihen sopivan UVB-säteilyn.
Auringonvalo ei siis sisällä D-vitamiinia. Valon energia käynnistää ihossa kemiallisen reaktion, jonka seurauksena D3-vitamiinia muodostuu.
D-vitamiinin ihosynteesi riippuu nimenomaan UVB-säteilystä, eikä sen määrä ole samanlainen kaikkina vuodenaikoina tai kaikkialla maapallolla.
Auringon korkeuskulma vaikuttaa siihen, kuinka paljon UVB-säteilyä pääsee ilmakehän läpi iholle. Mitä matalammalla aurinko on, sitä pidemmän matkan säteilyn täytyy kulkea ilmakehässä.
Siksi kirkaskaan talvipäivä ei automaattisesti tarkoita tehokasta D-vitamiinisynteesiä.
Pohjoisilla leveysasteilla auringon UVB-säteily jää osan vuodesta liian vähäiseksi merkittävään D-vitamiinin muodostumiseen iholla. Suomessa tämä tekee D-vitamiinista hyvin erilaisen ravitsemuskysymyksen kesällä ja talvella.
Kesällä auringonvalo voi olla merkittävä D-vitamiinin lähde. Pimeänä vuodenaikana ravinnon ja tarvittaessa D-vitamiinilisän merkitys korostuu, koska ihon oma tuotanto vähenee voimakkaasti.
Tämä on yksi syy siihen, miksi D-vitamiinista puhutaan Suomessa niin paljon enemmän kuin monissa lähempänä päiväntasaajaa sijaitsevissa maissa.
D-vitamiinin ihosynteesissä on myös omaa säätelyä. Pitkittynyt UVB-altistus ei johda siihen, että iho tuottaisi loputtomasti lisää D-vitamiinia, sillä D-vitamiinin esiasteita ja muodostunutta D3-vitamiinia voidaan valon vaikutuksesta muuttaa edelleen biologisesti inaktiivisemmiksi yhdisteiksi.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että runsas auringonotto olisi turvallista: UV-säteilyn ihohaitat ja ihosyöpäriski kasvavat altistuksen mukana, vaikka D-vitamiinin tuotanto ei kasvaisikaan samassa suhteessa.
Luontaisesti merkittävimpiä D-vitamiinin lähteitä ovat erityisesti rasvaiset kalat, kuten lohi ja silakka. D-vitamiinia saadaan myös kananmunasta, ja joissakin sienissä voi olla D2-vitamiinia. Lisäksi Suomessa useisiin elintarvikkeisiin, kuten maitotuotteisiin ja kasvipohjaisiin juomiin, lisätään D-vitamiinia.
Koska D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, sen imeytyminen tapahtuu suolistossa yhdessä ravintorasvojen käsittelyn kanssa. Se kuljetetaan suolistosta edelleen verenkiertoon ja maksaan, jossa sen seuraava aineenvaihduntavaihe alkaa.
Näin D-vitamiinin kaksi hyvin erilaista alkuperää kohtaavat toisensa: toinen voi alkaa auringonvalosta iholla ja toinen ruokalautaselta, mutta lopulta molemmat päätyvät samaan tarkasti säädeltyyn hormonaaliseen järjestelmään.
